Tagi: Sauli

10 blogikirjoituksia

Avanneleikattu hengenpelastaja ja videoblogi-projekti

 Mistä kaikki sai alkunsa?Toukokuussa 2015, noin kuusi kuukautta leikkauksen jälkeen Finnilcon sopeutumisvalmennuskurssilla tapasin Coloplastilta Marin, kun he olivat tilaisuudessa esittelemässä tuotteitaan. Keskustelumme yhteydessä hän kysyi minulta, että kun olen nuori avanneleikattu itsekin, niin mikähän saisi muutkin nuoremmat liikkeelle ja osallistumaan vastaavanlaisiin tapahtumiin? Pohdimme asiaa yhdessä, mutta juttumme jäi hieman kesken, joten otin Mariin tilaisuuden jälkeen […]

Avanne ja kesä

Kesästä voi nauttia rennosti avanteenkin kanssa. Viimeisessä videoblogissaan Sauli on kesäisissä tunnelmissa ja kertoo omia vinkkejään, miten arki avanteen kanssa sujuu kesällä ja mitä asioita hän ottaa erityisesti kesällä huomioon. 

Kehonkuvani nyt

Mieti tilannetta, jossa sinulla on kyljessä kakkapussi ja kuljet sen kanssa uimahallissa ja kylpylässä kaikkien nähden. Millaisia tuntemuksia se herättää? Minulla on ollut avanne nyt 15 kk ja täytyy myöntää, että avanne on ollut suurin muutosprosessi mitä elämäni varrella on tullut eteen, sillä se on vaikuttanut siihen mitä kehostani ajattelen. En tarkoita sitä, että yksi […]

Läheisten suhtautuminen avanteeseen ennen leikkausta ja leikkauksen jälkeen

Keskustelimme avanteesta puolisoni kanssa ensimmäisen kerran siinä vaiheessa kun asia oli otettu puheeksi jo kirurgin kanssa. En silloin osannut vastata ihan kaikkiin kysymyksiin, sillä häntä kiinnosti esimerkiksi se, että onko avanne lopullinen, miten avanteen kanssa voi elää yms. Emme kuitenkaan keskustelleet asiasta hirveän paljon alkuvuonna 2014 (leikkaus oli joulukuussa 2014), mutta minulla se oli mielessä tiiviisti. […]

Avannetuotteet sekä hoitosuhde avannehoitajan ja kirurgin kanssa

Minun kohdallani paksusuolen avanneleikkaukseen päädyttiin omasta tahdostani. Olin keskustellut asiasta ensimmäisen kerran TYKSissä suoliavanteita leikkaavan kirurgin kanssa vuoden 2014 tammikuussa. Tällöin otin asian itse esiin kun tuntui ettei mikään auta. Samana vuonna oli kuitenkin alkamassa botox hoitokokeilut ja kirurgini sanoi minulle, että katsotaan ensin botox vaihtoehtona ja mitä se toisi tullessaan. Botoxia kokeiltiin ja sillä […]

Avanne ja ruokavalio

Jotkut ruoat aiheuttavat enemmän ilmaa kuin toiset. Saulinkin käyttämässä SenSura Mio –avannepussissa on todella tehokas suodatin, joka ehkäisee pussin pullistumista ja neutraloi hajuja.   

Tuntemuksia avanneleikkauksen jälkeen

Sairaalassa en oikein saanut tuntumaa mitä paksusuolen avanneleikkaus oikein käytännössä tarkoittaa. Olihan se outoa kivuta sängystä ylös ja ensimmäistä kertaa laahustaa peilin eteen ja sitten itse hoitaa avanne. Se joka nyt on osa minua, osa minun vartaloani. Mielestäni itse avanteen hoitaminen ei ollut vaikeaa. Vasta pukiessani omia vaatteita sairaalasta lähtiessä havahduin kuinka isosta asiasta onkaan […]